Tuotteet

RESEPTIT

Suosittelemme Chimichurria pihvilihojemme kanssa. Chimichurri on vahvasti maustettu kastike, jota käytetään marinadina ja kastikkeena lähinnä grillatun lihan kanssa. Kastike on alunperin Argentiinasta.

Chimichurri
2 dl hienonnettua persiljaa (2 dl vastaa kahta ruukullista)
1 dl oliiviöljyä
2 rkl viinietikkaa
3 rkl hienonnettua salottisipulia (tai keltasipulia)
4-6 kynttä valkosipulia hienonnettuna
1 tl chilihiutaleita
Suolaa maun mukaan

Halutessaan mukaan voi pienentää myös yhden tomaatin ja maustaa kastike sitruunalla ja mustapippurilla. Käsin tekemisen sijasta ainekset voi hienontaa tehosekoittimessa ja saada näin hienompaa kastiketta. Chimichurri sopii tarjottavaksi lähes kaikkien lihojen kanssa.

VINKKI

Lihan mureuttaminen

Lihaa riiputetaan eli raakakypsytetään noin viikon ajan ennen kuin se pakataan tyhjiöön. Jos lihasta halutaan oikein mureaa, voi lihapalaa (paistit, fileet, entrecote) mureuttaa tyhjiöpakkauksessaan vielä lisää kylmässä jääkaapissa. Pussin tulee olla ehjä. Lihamme pakkaaja, Heikin Liha Oy, suosittelee, että lihaa mureutetaan kolme viikkoa alle 4 asteen lämpötilassa. Liha tummuu ja siitä erittyy nestettä. Jauhe-, suikale- ja keittoliha on paras pakastaa heti. Jos haluaa saada jauhelihaa noin 500 g annoksina 1 kg:n sijasta, voi tyhjiöpakkausta puristaa yhteen keskeltä ennen pakastimeen laittoa. Pussin voi sitten helposti leikata keskeltä ja saada 500 g käyttöön ilman, että joutuisi sulattamaan koko pakkauksen.

Tietoa paloittelusta

Lyhyt grillausaika (joitakin minuutteja)
Bavette- ja Flank Steak -kylkipaistit, Flat Iron Steak -lapapihvit, Picanha-grillipaisti, Tender Petite -fileet, T-luupihvit, Club Steak -pihvit, Entrecote-pihvit, ulko- ja sisäfilee, ”nuijitut” sisäpaistipihvit ja jauhelihapihvit

Pitempi grillausaika (useita tunteja lihalaadusta riippuen)
Tri Tip -paisti, Ribs-kylkirivi, Brisket-rintapaisti, muut paistit

Suosittelemme, että Bavette- ja Flank Steak -kylkipaistit, Flat Iron Steak -lapapihvit ja Picanha-grillipaisti grillataan kokonaisena ja vasta sitten leikataan ohuiksi siivuiksi. Ylipaistamista tulee varoa. Lihan tulee mieluiten olla vaaleanpunaista sisältä ja vähän ruskeanrapeaa ulkopuolelta. Pidä lihoja huoneenlämmössä ennen grillausta. 

Tender Petite -file, T-luupihvit, Club Steak -pihvit, Entrecote-pihvit, ulko- ja sisäfileet sekä nuijittu sisäpaisti voidaan grillata samalla tavalla kuin pihvit ja jättää sisältä vaaleanpunaisiksi, jolloin ne ovat mureita ja mehukkaita.
Tri Tip -paisti, Ribs-kylkirivi, Brisket-rintapaisti ja muut paistit tarvitsevat aikaa tullakseen mureiksi. Ne voidaan grillata ensin vähän aikaa kuumalla lämmöllä niin, että pinta tulee ruskeaksi ja sitoo nesteet lihan sisälle. Sen jälkeen lihaa kypsennetään matalassa lämmössä koosta riippuen 1-10 tuntia, kunnes se on mureaa.

Internetissä on loputon määrä reseptejä ja YouTube-videoita, joihin kannattaa tutustua.
djuren 01
djuren 02

Löydä meidät

Mathias och Nina Weckström

Osoite:
Pargasintie 101 A, 10600 TAMMISAARI
Puh: +358 40 530 5953, +358 40 707 2337
S-posti: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
cameleon
  • facebook
  • kontakt