Vinassi / Melassi

Luomutuotto Vinassi 3,5-0-7-2 NPKS

Vinassi on nestemäisessä muodossa oleva luomuun soveltuva kierrätyslannoite, joka on peräisin sokerijuurikkaasta. Hiivateollisuus käyttää sokerijuurkasmelassia raaka aineena ja prosessin jälkeen sitä kutsutaan vinassiksi, jota voidaan käyttää luomulannoitteena. Ruotsissa vinassia on käytetty jo yli 15 vuotta ja tänä päivänä kaikki Ruotsissa tuotettu vinassi käytetään luomuviljelyssä.


·        Vinassi sisältää suhteellisen runsaasti typpeä ja kaliumia, mutta ei fosforia, joka tarkoittaa että sitä voi levittää myös fosforirikkaille lohkoille!
·        Vinassi sisältää rikkiä, joten se sopii mainiosti myös öljykasveille. Siinä on myös betaiiniä joka on aminohappoa muistuttava molekyyli joka edesauttaa kasvien stressin sietokykyä.
·        Vinassissa on matala hiili/typpi suhde 5-6, mikä tarkoittaa että orgaaniseen aineeseen sitoutunut typpi liukenee nopeasti kasveille käyttökelpoiseen muotoon. Ruotsalaisten tutkimusten mukaan kolmessa viikossa 60% sitoutuneesta typestä on kasveille käyttökelpoista.
·        Vinassi sopii erityisen hyvin lietteen väkevöittämiseen ja samalla parantaa NPKS-suhteita.
·        Vinassia voidaan varastoida erillaisissa säiliöissä, esim. Terässäiliöissä, IBC säliöissä, lietesäiliöissä, flexitankeissa jne. Se ei jäädy koska siinä on korkeä kuivaainepitoisuus.
·        Levityksen voi tehdä System Cameleonilla, erillaisilla lietevaunuilla tai muilla sopivilla levitysjärjestelmillä jotka voivat levittää paksua nestettä.




Luomutuotto Melassiuute 2,3-0-3 NPK

Melassiuute on nestemäisessä muodossa oleva luomuun soveltuva kierrätyslannoite, joka on peräisin sokerijuurikkaasta. Teollisuus käyttää sokerijuurikasmelassia josta he poistavat betaiinia ja muita heille tärkeitä aineita. Jäljelle jää melassiuute jota käytetään lannoitteena. Melassiuute on vinassia laimeampaa ja vetisempää. Hintakin on suhteessa halvempi.

·        Melassiuute sisältää suhteellisen runsaasti typpeä ja kaliumia, mutta ei fosforia, joka tarkoittaa että sitä voi levittää myös fosforirikkaille lohkoille!
·        Melassiuutteessa on matala hiili/typpi suhde 5-6, mikä tarkoittaa että orgaaniseen aineeseen sitoutunut typpi liukenee nopeasti kasveille käyttökelpoiseen muotoon. 
·        Melassiuute sopii erityisen hyvin lietteen väkevöittämiseen ja samalla parantaa NPK-suhteita.
·        Melassiuutetta voidaan varastoida erillaisissa säiliöissä, esim. terässäiliöissä, IBC säliöissä, lietesäiliöissä, flexitankeissa jne. Melassiuute voi jäätyä talvella.
·        Levityksen voi tehdä System Cameleonilla, erillaisilla lietevaunuilla tai muilla sopivilla levitysjärjestelmillä jotka voivat levittää nestettä.

Pargas Gårdin Lannoitemyynti on siirtynyt Soilfood Oy:lle.

Tilaukset tästä lähtien Soilfoodin myyjiltä,
www.Soilfood.fi


IMG 0616
Vinassilannoitus 75,6kg kokonais N/ha, nosti luomuruissadon yli 1300kg/ha, katso koe tästä http://www.pargasgard.fi/fi/tietoa



Luomutuotto Vinassin tuoteselosteen voi ladata tästä LUOMUTUOTTO VINASSI 3,5-0-7-2 NPKS.pdf
Luomutuotto Melassiuutteen tuoteselosteen voi ladata tästä LUOMUTUOTTO MELASSIUUTE 2,3-0-3 NPK.pdf
  • facebook
  • kontakt